Suomalaisen musiikkialan sukupuolijakauma muuttuu edelleen hyvin hitaasti. Naisten osuus tekijöistä, esittäjistä ja tuottajista kasvaa vain…
Kategoria: Muut
Helsingissä kirjattiin viime vuonna ennätykselliset 4 924 251 rekisteröityä yöpymistä. Määrä on 8,2 prosenttia enemmän…
Sekä Kajaanin kaupunki että kirkko viettävät syntymäpäiviään maaliskuussa. Sunnuntaina 6. maaliskuuta vuonna 1651 kreivi Pietari…
Olympialaisten jälkeinen kisatahti jatkuu hiihtolajeissa tiukkana, sillä perinteiset Salpausselän kisat käydään 5.–8. maaliskuuta Lahdessa. Ohjelmassa…
Olympiamenestyjät Suvi Minkkinen ja Olli Hiidensalo sekä muut Suomen joukkueen ampumahiihtäjät pääsevät esiintymäänkotiyleisönsä edessä 5.-8….
Suomen Pöytätennisliitto hakee junioreiden vuoden 2028 EM-kisoja Jyväskylään. Mikäli kisat myönnetään Keski-Suomeen, kokoaa tapahtuma maanosan…
Suomen epävirallinen lead- ja soolokitaroinnin mestaruus ratkaistaan keväällä Jyväskylässä, kun Tilumestari 2026 -kilpailu järjestetään ensimmäistä…
Jacksons Lane ja Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti juhlistavat tänä vuonna kymmenvuotista yhteistyötään suomalaisen sirkustaiteen hyväksi….
Uudistunut Helsinki International Horse Show on sekoitus huippu-urheilua, monipuolista ohjelmaa, ainutlaatuista tunnelmaa ja elämyksiä koko…
Ylen Uuden Musiikin Kilpailu huipentuu lauantaina 28. helmikuuta UMK26-show’hun, jonka yhtenä väliaikanumerona nähdään Sonja Lumme…
& Espoon teatteri on mukana uudessa eurooppalaisessa EXPAND-hankkeessa, joka tutkii ja kehittää esittävien taiteiden uusia…
Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026 tuo pohjoiseen Suomeen laajan kattauksen tapahtumia, joissa yhdistyvät taide, liikunta, yrittäjyys ja…
Kansallinen hiihtopäivä kannustaa kaikkia lähtemään ladulle omalla tavallaan. Tärkeintä ei ole suoritus, vaan liike, ulkoilun…
Tampereen Työväen Teatteri täyttää tänä vuonna 125 vuotta ja merkkivuotta juhlistetaan syksyllä seitsemällä ensi-illalla. Juhlanäytelmänä…
Ruka Coaster -tunturivuoristoradankyydissä on ollut ensimmäisen puolen vuoden aikana jo yli 50 000 kävijää. Tunnettujen,…
Tero Saarinen Companyn (TSC) ensimmäisestä esityksestä tulee 18. helmikuuta kuluneeksi 30 vuotta. Suomalaisen tanssin kansainväliseen…
Sibeliustalon kesä on viihteellinen kokonaisvaltainen elämys, jossa livemusiikki, kesäinen tunnelma ja upea ympäristö kohtaavat. Iltaa…
Pori Jazz tarjoaa yhdessä Satakunnan Osuuskaupan kanssa aiempien vuosien tapaan pääsymaksuttoman ja ikärajattoman konsertin keskiviikkona…
Taide- ja kulttuurivirasto on tehnyt päätökset tämän vuoden taiteen ja kulttuurin yleisavustuksista yhteisöille. Yleisavustuksia myönnettiin…
Vaeltava aave Mustanaamio täyttää 17. helmikuuta kunnioitettavat 90 vuotta. Lee Falkin luoma sarja lanseerattiin sanomalehdissä…
