Oulu2026-tarjontaa täydennettiin 236 uudella ohjelmalla
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki ensi vuonna. Kulttuuriohjelmaa Oulun ja 39 kumppanikunnan alueella tekevät sadat toimijat Oulusta, Suomesta ja Euroopasta. Ohjelmaa täydentämään haettiin uusia projekteja ohjelmahaun kautta. Tavoitteena oli löytää monipuolista kulttuuriohjelmaa.
Me olemme kulttuuria -ohjelmahaun kolmas ja viimeinen kierros oli avoinna 1.5.–31.8. Määräaikaan mennessä saapui yhteensä 1020 hakemusta, joissa haettujen kohdeavustusten yhteissumma oli 5 434 000 euroa.
Kohdeavustusta myönnettiin 128 toimijalle. Myönnettyjen kohdeavustusten määrä oli yhteensä 356 500 euroa, joista 27 500 euroa on Svenska kulturfondenin avustusta ruotsinkieliseen kulttuuriohjelmaan. Lisäksi 95 ohjelmaa valittiin mukaan Oulu2026-kulttuuriohjelmaan ilman kohdeavustusta.
– Koen tärkeänä, että tämän kierroksen myötä ohjelma monipuolistui entisestään. Mukana on tekijöitä eri taustoista ja yhteisöistä sekä eri kieli- ja kulttuuriryhmien omia tapahtumia. Samalla ohjelmaa vahvistavat pitkän linjan tekijöiden projektit, kommentoi yhteisöpäällikkö Heli Metsäpelto hakukierroksen antia.
Displaced – 12 x Rajaton Karjala tuo nykytaiteen kautta eurooppalaiseen keskusteluun karjalaisen kulttuurin ja evakkouden sekä niiden maailmanlaajuisen kytköksen muihin sodan alta paenneisiin kulttuureihin ja rajakulttuureihin. Kokonaisuudessa käsitellään karjalaisuutta nykytaiteen, ruokakulttuurin, musiikin, muodin, runouden ja elokuvan konteksteissa, unohtamatta syvää yhteisöllisyyden eetosta.
Monitaiteellinen Neurodiversity Arts Festival of Oulu esittää neurokirjon taiteilijoiden töitä sekä neurokirjosta tehtyjä teoksia. Luvassa on kuvataidetta, elokuvia, teatteria, kirjallisuutta ja musiikkia.
Taiteilijat Meeri Koutaniemi ja Hanna Brotherus luovat yhteisöllisen, kehollisen ja visuaalisen taideprojektin. Sykäyksiä koostuu julkisista liike-esityksistä ja koko kaupungin yhteisestä loppukohtaamisesta, jota dokumentoidaan valokuvin ja videoin.

Shiphorn Cantata on mahtipontinen ohjelmakokonaisuus, jonka toteutuksesta vastaa Finnland-Institut Berlin. Esityksessä Christof Schlägerin laivatorvista rakentama massiivinen instrumentti käy vuoropuhelua Mieskuoro Huutajien kanssa.
Arabialaisen kulttuurin illat -tapahtumasarja tuo arabialaista runoutta tutuksi yleisölle kevään aikana Oulun kirjastoissa.
Teatteri Totti tuo Ouluun viittomakielisen näytelmän, joka esitetään suomalaisella viittomakielellä ja puhetulkataan suomeksi. Näytelmä toimii kunnianosoituksena 120 vuotta täyttävälle Kuurojen Liitolle.
Africans in Oulu -festivaali kasvattaa toimintaansa vuonna 2026 ja kehittää esimerkiksi uutta osallisuusstrategiaansa tavoittaakseen yhä laajemman yleisön. Festivaali tuo esiin afrikkalaisten kulttuurien rikkautta ja moninaisuutta sekä paikallisten afrikkalaisyhteisöjen yhteyttä Oulussa.
Nuorten taidetta on esillä Galleria Oskari Jauhiaisessa Kiimingissä sekä Valvegalleriassa Oulun keskustassa.
Unelmamuijan taidenäyttely, Angel90s – From Crying to Flying, vie yleisön 90-luvun nuorisodiskojen tunnelmiin Valveen tiloissa, jossa diskojakin ennen järjestettiin.
Oulu2026 tarjoaa uusille tuotannoille mahdollisuuden saada näkyvyyttä Oulu2026-tapahtumakalenterissa ja liittyä osaksi Euroopan kulttuuripääkaupungin ohjelmaa. Vaikka rahallisia avustuksia ei enää ole jaossa, vuodelle 2026 suunniteltua ainutlaatuista ja uutta ohjelmasisältöä voi edelleen ehdottaa mukaan Oulu2026-tapahtumakalenteriin. Haku avautuu 17. päivä marraskuuta ja on auki 30. syyskuuta 2026 saakka, ja hakemuksia käsitellään kuukausittain. Hakemuksista arvioidaan erityisesti ohjelman uutuusarvoa ja kulttuuri-ilmastonmuutoksen toteutumista.
