Elokuva-alalla rahoitetaan nyt uusia ääniä

Kehittämisohjelma Kehittämöön on valittu viisi elokuvantekijää, jotka pääsevät edistämään teosideoitaan ohjelman tarjoaman rahoituksen ja henkilökohtaisen mentoroinnin turvin. Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin ja Suomen Kulttuurirahaston yhteinen ohjelma on valonpilkahdus leikkausten runtelemalla av-alalla.
Tänä keväänä kolmatta kertaa käynnistyvään kehittämisohjelmaan haki yhteensä 150 tekijää. Viisi valittua saavat kansainvälistä mentorointia ja 55 000 euroa ensimmäisen täyspitkän elokuvansa työstämiseen.
Ohjelmassa työstettäviä fiktioelokuvia on kolme: Kaya Pakaslahden Mitt år i fiktionen (Silmu Films / Jenni Jauri), Juho-Pekka Tanskasen Beatan kevät (Dionysos Films / Venla Hellstedt) sekä työryhmänä toimivien Veikko Timosen ja Zafari Armanin Syytön (Elokuvayhtiö Komeetta / Kaisla Viitala, Daniel Kuitunen).
Tällä kaudella dokumentaarista elokuvaa edustavat Laura Rantasen Elämänlanka (Wild Hog Productions / Jenni Ripatti) ja Hannu Karjalaisen The Forest Is for Wisdom (Polygraf / Sandra Enkvist).
Kehittämö on Suomessa ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa audiovisuaalisen alan uusille tekijöille suunnattu kehittämisohjelma. Vajaan vuoden pituisella kehittämisjaksolla ideoista jalostetaan laadukkaita teosehdotuksia, joilla voidaan menestyä myös kansainvälisesti.
AVEKin johtaja Ulla Simosen mukaan uusien alkuperäisideoiden rahoittamiselle on alalla kipeä tarve.
– Tässä ajassa uutisointi on luonnollisesti keskittynyt elokuva-alan hätätilaan. Kotimainen av-ala on kriisissä, koska leikkauksia on tullut niin alan järjestöille suunnattuihin valtiontukiin kuin Ylen toimintaan. Kansainvälinen levitys on heikentynyt ja yhä vähemmän tuotantoja ylipäätään käynnistetään. Kehittämö on erityisesti nyt kaivattu valonpilkahdus elokuvien tulevaisuuden näkymissä. Uusien kykyjen tunnistaminen ja tukeminen luovat jatkuvuutta alalle, jolla tiedämme olevan mahdollisuuksia myös viennin näkökulmasta, , Simonen sanoo.
Kehittämössä jokainen tekijä saa oman mentorin, jonka kanssa muodostuu tiivis yhteistyösuhde. Alan kansainvälisten huippujen opastuksella teoksille laaditaan yksityiskohtaiset kehittämissuunnitelmat.
Käsikirjoittaja, dramaturgi ja hankekehittäjä Karol Griffiths (Robin and the Hoods, Paradise Highway) on kokenut mentori, joka aloitti uransa Sam Raimin ja Coenin veljesten kanssa. Hänen mukaansa taloudellisten resurssien lisäksi saatu ammatillinen mentorointi on tukimuoto, joka tekee Kehittämöstä poikkeuksellisen.
– Tarjoamme turvallisen ympäristön taitojen kehittämiselle, merkityksellisten yhteyksien luomiselle ja kurinalaiselle oppimiselle, Griffiths kertoo.
Kilpailu alalla on kovaa niin rahoituksesta kuin yleisön huomiostakin.
– Suoratoistopalvelujen ja elokuvatulvan aikakaudella ensimmäinen täyspitkä elokuva päätyy helposti sisällöksi sisällön joukkoon. Elokuvan täytyy menestyäkseen käsitellä kulloinkin vallalla olevia suuria teemoja, ja yleisön on pidettävä elokuvaa merkityksellisenä, sanoo Kehittämössä ensimmäistä kertaa mentorina toimiva käsikirjoituskonsultti ja hankekehittäjä Mette Damgaard-Sørensen (the Guilty, Sauna).
Hän on keskittynyt kymmenen vuotta yksinomaan esikoiselokuviin johtaessaan Kehittämönkin esikuvana ollutta New Danish Screen -rahoitusohjelmaa.
Kouluttaja ja tuottaja Grant Keir (mm. From Scotland with Love, Off the Rails) haluaa auttaa tekijöitä löytämään syvimmät motiivinsa sille, miksi he haluavat tehdä elokuvan.
– Tämä on mielestäni tärkeää, jotta elokuvantekijä pääsee tunnistamaan hankkeensa tunneperäisen ytimen, mikä taas auttaa elokuvaa löytämään yleisönsä ja herättämään tunteita, kommentoi Keir.
Tällä kertaa muut mukana olevat mentorit ovat dokumenttielokuvien kehittämisen, kansainvälisten rahoitusfoorumien ja levityksen asiantuntija Gitte Schnyder-Hansen (No Other Land, a-ha The Movie) sekä leikkaaja ja käsikirjoituskonsultti Nayeem Mahbub (Agent of Happiness, Happyend).