Kuvataiteilija Emilia Tannerille Maire Gullichsenin palkinto

Vuoden 2024 Maire Gullichsenin palkinto on myönnetty kuvataiteilija Emilia Tannerille, joka tunnetaan erityisen taidokkaasta ja hienovaraisesta työskentelystään. Nyt yhdennentoista kerran jaettavan palkinnon arvo on 10 000 euroa.
Tanner on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka käyttää töissään usein paperia materiaalinaan käsitellessään ajan, katoavaisuuden ja havainnon teemoja. Tannerin taiteessa paperi on kolmiulotteinen materiaali, jota on mahdollista muovata, kuluttaa ja veistää. Etäisyyksien havainnointi, toisto ja uuden löytäminen ovat keskeisessä roolissa hänen taiteellisessa ajattelussaan. Viime aikoina Tanner on keskittynyt installaatioihin sekä valon parissa työskentelyyn.
Palkintolautakunnan palkitsemisperusteina mainittiin muun muassa valo, toisto ja kaiken katoavaisuus Tannerin töissä. Paperiteoksia tavallisesti suojaavan lasin ja kehysten poissaolon koettiin korostavan niiden ilmavaa avaruutta ja sisäisten merkitysten herkkää läsnäoloa.
Tanner kertoo palkinnon saamisen olevan suuri kunnia ja etuoikeus.
– Se merkitsee tunnustusta työlleni sekä mahdollisuutta keskittyä ja syventyä taiteelliseen työskentelyyni. Ennen kaikkea saan aikaa pysähtyä ja tutkia seuraavien teosteni aiheita, sekä tehdä vapaammin erilaisia kokeiluja työhuoneellani erilaisten materiaalien parissa, hän sanoo.
Emilia Tanner on valmistunut kuvataiteen maisteriksi taidegrafiikan opintoalueelta Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2021. Hänen töitään on ollut esillä Suomessa ja kansainvälisesti. Seuraavan kerran hänen töitään on esillä tänä keväänä kahdessa ryhmänäyttelyssä, joista ensimmäinen on Galleria Duetossa huhtikuussa järjestettävä taiteilijakirjanäyttely. Toukokuun lopussa taiteilijan työt matkaavat Hollannin Apeldoorniin, CODA-museossa pidettävään näyttelyyn.