Lastenkulttuurin juhlaviikko 12.–18. toukokuuta ympäri Suomen

Lastenkulttuurin juhlaviikko on valtakunnallinen tapahtumaviikko, joka tekee näkyväksi lastenkulttuurin ympärivuotista työtä sekä lasten oikeutta osallistua taiteeseen ja kulttuuriin. Viikon aikana eri puolilla Suomea järjestetään lähes sata lastenkulttuuritapahtumaa, joita tuottavat lastenkulttuurikeskukset, kirjastot, taidelaitokset ja muut kulttuurin ammattilaiset. Ohjelmassa on muun muassa teatteria, satuhetkiä, näyttelyitä, sirkusta, konsertteja, pakopelejä, työpajoja ja kokonaisia festivaalipäiviä.
Suomen lastenkulttuuriliiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta muistuttaa, että lastenkulttuuri ei ole kulttuurin marginaali vaan pikemminkin sen kivijalka.
– Lastenkulttuuri tutustuttaa lapset taiteeseen, kehittää itseilmaisua, vahvistaa vuorovaikutustaitoja sekä luo kokemuksia, jotka kantavat pitkälle aikuisuuteen. Tulevaisuuden kulttuurintekijät, yleisöt ja yhteiskunnan rakentajat kasvavat tämän päivän lastenkulttuurin parissa, Valta sanoo.
Juhlaviikon tavoitteena on lisätä ymmärrystä lastenkulttuurin yhteiskunnallisesta merkityksestä ja muistuttaa, että sen tekijät ovat taiteen ja kulttuurin ammattilaisia, joiden työ ansaitsee arvostusta ja tukea.
Jokaisella lapsella on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. Siksi lastenkulttuurin tulee olla saavutettavaa – taloudellisesti, kielellisesti, fyysisesti ja kulttuurisesti. Suurin osa juhlaviikon tapahtumista on maksuttomia, jotta kynnys osallistua olisi mahdollisimman matala. Säästötoimien ja hyvinvointierojen keskellä helposti saavutettava kulttuuritoiminta on entistä tärkeämpi tuki lapsille, nuorille ja perheille.
Jokavuotisen Lastenkulttuurin juhlaviikon järjestää Suomen lastenkulttuuriliitto, joka edistää lastenkulttuurialan toimintaa ja tunnettuutta valtakunnallisesti. Liitto ja sen 36 jäsentä tekevät työtä sen puolesta, että jokaisella lapsella ja nuorella on yhdenvertainen mahdollisuus osallistua laadukkaaseen taide- ja kulttuuritoimintaan – sekä tekijänä että kokijana.