Pekka Halosen teos lainaan Pariisiin

Taidemaalari Pekka Halosen (1865–1933) teoksista koostuva näyttely avautuu Pariisissa Petit Palais –museossa kuluvan vuoden marraskuussa. Näyttely esittelee Pariisissa yli sata Halosen teosta, jotka ovat lainattu yksityisistä kokoelmista, museoista sekä Kansallisgalleriasta. Näyttelyssä nähdään myös teos Kevättulva (1895), joka kuuluu Joensuun taidemuseon kokoelmiin.

Joensuun taidemuseo lainaa teoksen Petit Palais –museolle näyttelyn ajaksi. Sopimus teoslainasta vahvistettiin maaliskuussa.

– On suuri ilo, että Halosen työt saavat näin suurta kansainvälistä huomiota ja olemme innoissamme teoksen lainaamisesta Pariisiin. Petit Palais –museon kanssa olemme aiemmin tehneet yhteistyötä heidän Albert Edelfelt -näyttelyn tiimoilta, jolloin Virginie matkasi Joensuusta maailmalle, kertoo museonjohtaja Tarja Raninen-Siiskonen.

Petit Palais on jo yli sadan vuoden ajan järjestänyt Ranskan merkittävimpiä taidenäyttelyitä. Museossa vierailee vuosittain yli miljoona kävijää.

Pekka Halonen on tunnetuimpia suomalaisen taiteen kultakauden taiteilijoita. Halonen tunnetaan parhaiten hänen talvista luontoa käsittelevistä maisemamaalauksistaan.

Halonen maalasi teoksen Kevättulva lahjaksi Robert Kajanukselle. Teos on maalattu Sortavalan maalaiskunnassa Myllykylässä.

Vastaa