“Ihmiset ovat avain onneen”

Teksti Maisa Jokilahti

“Ihmiset ovat avain onneen”Teksti Maisa Jokilahti
Miika Lipiäinen sanoo, että hänelle on aina ollut tärkeää elämystäyteinen elämä. Se antaa pohjaa. Siinä missä yritystaloudessa kaverit miettivät miten teknologialla pelastetaan maailmaa, hänelle päällimmäinen ajatus on ihminen. Kuva Jonne Renvall / Tampere University

– Tavoitteeni uudessa tehtävässä on edistää kestävää elämystaloutta ja herättää keskustelua elämysten merkityksestä. Elämys on jotain, joka koetaan poikkeavana arjen elämästä ja valtavirrasta. Se on yksilöitävä muisto: on tapahtunut jotain, joka sai mielen ajautumaan eri poluille kuin tavallisesti, määrittelee Miika Lipiäinen elämyksen.

Elämystalousprofessuurin yksi tärkeä tehtävä tulee olemaan yhteistyökumppaneiden ja tekijöiden etsintä, joiden kanssa voi yhdistää elämyksiä tuottavia toimijoita Suomessa ja kansainvälisesti. Lisäksi haetaan liiketalousmalleja ja pyritään edesauttamaan niiden syntyä. 

– Professuuri on toistaiseksi osa-aikainen pesti. Teen samanaikaisesti väitöskirjaa, jossa tutkin mitä on hyvä viski ja mikä on hyvää viskeyttä. Teen sitä nyt raivoisasti vuoteen 2026 mennessä. Toivottavasti se on silloin valmis, naurahtaa Lipiäinen.

Tarkempi yhteistyö tapahtuma-alan kanssa on vielä tässä vaiheessa luonnollisesti suunnitteluvaiheessa.

– Aihealueet laitetaan kuntoon vaihe vaiheelta, koska elämykset ovat niin laaja alue. Ensin selvitämme tilannetta itsellemme ja katsomme ensi vuoden alusta, mihin lähdemme panostamaan. Olen vain yksi toimija, joten yhteydenotot kaikilta osapuolilta ovat tervetulleita, toivoo Lipiäinen.

Arjen elämys

Elämysten arkisuus sekä arjen ja juhlan määrittely ovat Lipiäisen mielestä kiinnostavia kysymyksiä. 

– Arkinen elämys Suomessa tuppaa usein unohtumaan tai se nähdään jopa negatiivisessa valossa. Vaikka meillä olisi elämyksiä saavutettavissa ajan tai rahan investoinneilla, niin pidämmekö me niitä turhamaisina, niin kuin nyt ravintola-alalle on käynyt. Kuinka luvallista on nauttia elämyksistä, kun on vastoinkäymisiä, kysyy Lipiäinen.

Hän nostaa esiin myös ravintolassa käyntiin liittyvän stigman, häpeän alkoholin käytöstä. 

– Jos olet pubissa kello 16 jälkeen, niin ajatellaan, että elämä on mennyt pieleen. Me suomalaiset mietimme voimmeko käydä ravintolassa, jos on vähän rahaa. Esimerkiksi Espanjassa, Ranskassa, Italiassa käydään 2-3 kertaa viikossa syömässä lähiravintolassa ja vietetään yhteisöllinen ilta ystävien kanssa. Porukassa vietetään aikaa, ei sitä paheksuta. Suomessa siitä rangaistaan ja hävetään. Täällä arjen pieni elämys on, että laitetaan sauna päälle. Briteissä mennään pubiin, Etelä-Euroopassa tapaamaan tuttuja lähitavernaan. Ei suomalaisen pubikulttuurin tarvitse muuttua samanlaiseksi kuin Englannissa. Tehdään siitä omanlaisemme.

Onko meillä kulutuksen kulttuuria?

– Me säästämme elämyksistä. Pandemian jälkeen ostoskäyttäytyminen muuttui varovaisemmaksi. Esille nousee kysymys, että osataanko meillä tuottaa oikean hintaisia palveluita. Suomen lyhyttä kesää käytetään melko kiitettävästi, mutta kun illat pimenevät, niin käyttäytymisemme muuttuu, summaa Lipiäinen.

Myös tapahtuman tuottajan pitää ymmärtää ihmisten käyttäytymistä: miksi me kokoonnumme yhteen, mitä me haluamme, miten yhteisöt syntyvät, mikä tekee tapahtumasta vahvemman.

– Jos me ymmärrämme näitä kysymyksiä tapahtumapuolella, syntyy vääjäämättömästi liiketoimintaa. Ajattelemme elämyksiä kolmella tasolla: arkisena, juhlallisena ja spektaakkelina. Mikä rooli näillä kaikilla tasoilla on yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan sekä talouden näkökulmasta, pohtii Lipiäinen.

Kulutusmurroksen vaikutukset

Käynnissä on kulutusmurros, kulutustottumusten voimakas muutos, joka vaikuttaa sekä työllisyyteen että talouteen. Nuorten suhtautuminen rahaan on muuttunut. Jos ennen tehtiin ostoksia ja valintoja harkitummin, niin nyt some mahdollistaa uudenlaisen elämäntavan. Yhteisöllisyys on vaarassa kadota nopeatempoisessa ajassa.

– Tapahtuma-alan nykytila, kulutuskäyttäytymisen muutokset ja saman aikainen sukupolvimuutos, kaikki navigoituu digitodellisuuteen. Some on valtava, ehtymätön ja pienien tunnekuohujen lähde, maalailee Lipiäinen.

Miika Lipiäinen. Kuva Lipiäisen arkisto


Hän ottaa tutkimuksissa esille nousseen nuorten naisten ahdistuneisuuden ja nuorten miesten eristäytyneisyyden. On tutkimuksen paikka, miten vaikuttaa positiivisesti yksinäisyyteen.

– Koen ongelmaksi tavan, jolla sosiaalinen media muokkaa elämyksellisyyttä. Somen myötä elämyksiä on tarjolla monessa kanavassa ja loputtomana virtana. Tämä tulee vääjäämättä muuttamaan meidän kokemuksia ja se tulee olemaan yksi tutkimuksen kohteista. Meillä on sukupolvi, jolla on enemmän aikaa ja rahaa käytettäväksi kuin aiemmilla sukupolvilla. Miten sitä käytetään, kun elämykset muuttuvat digitaalisemmiksi. Yksin tai yhdessä koetun elämyksen korvaa nopea, pienen vaivan tunnepiikki Tik-Tokista, kärjistää Lipiäinen.

Ei vain liiketoimintaa

Entä voidaanko elämyksiä tutkia tieteellisesti?

– Elämysten ympärillä tehdään liiketoimintaa ja kyllä aihetta tutkitaan. Pitää muistaa, että elämyksiä tuotetaan ihmiseltä ihmiselle, arjessa, sanoo Lipiäinen.

– Kesällä olin konferenssissa Milanossa ja tapasin siellä Etelä-Euroopan vieraanvaraisuus-, ruoka-, juoma- ja ravintolatutkijoita. Näitä toimintoja ja tekemisiä ihmisten elämässä arvostetaan siellä valtavasti enemmän kuin Suomessa ja näitä tutkitaan todella paljon. Esille nousivat esimerkiksi sellaiset teemat kuin mitä on huippuravintoloiden johtamismalli tai mikä on viinitilojen käsitys ja suhde kestävään kehitykseen. Tällaisia keskusteluja ei kuule Suomessa liike-elämässä eikä akatemiassa, Lipiäinen harmittelee, ja jatkaa.

– Maailmalla yliopistoihin tulee nuoria, joiden yhteisöissä on ollut normaalia kuluttaa. He ovat asuneet ympäristöissä, joissa on Michelin tähden ravintoloita maaseudulla. He ovat tottuneet käyttämään ravintoloiden palveluita. Tästä voi aueta heille tutkimuskohde. On mielenkiintoista, miten tämä kulttuuri istuu paikallisyhteisössä niin luontevasti siihen yhteisöön. Suomen ei pidä teeskennellä olevansa tässä samassa tilanteessa kuin eteläeurooppalaisessa kulttuurissa ollaan. Meillä suomalaisilla on vielä paljon opittavaa.

Tapahtumia tarvitaan

Lipäisen mielestä tapahtuma-ala on tärkeä ja tarpeellinen toimiala. Pohjalla on sekä yksilöllinen että yhteisöllinen tarve saada kokea ja tuottaa tapahtumia. Hänen mielestään on mielenkiintoista nähdä, minkälaiset palvelut, tuotteet ja yhteisöt vastaavat tarpeisiin jatkossa

– Korona ajoi ravintola- ja tapahtuma-alalta ulos paljon tapahtumia ja osaajia. Se on asia, jonka pitäisi muuttua ja se voi muuttua. Pohjasyynä on arvostus ja se miten me näemme elämysten roolin. Onko se ensimmäinen asia, jonka me skippaamme kun tulee vaikeat ajat, pohtii Lipiäinen.

– On mietittävä, minkälaista kokeminen on, kuinka paljon se saa maksaa tai viedä aikaa. Näissä kysymyksissä on navigoitava kieli keskellä suuta. On varmaa, että tapahtumia tullaan aina tarvitsemaan. Me järjestämme itse ne tapahtumat, joko yksilönä tai yhteisönä. On mielenkiintoista, kuinka iso hyppy vaaditaan, että tapahtumasta voi tulla kansainvälinen tai monistettava. Se on hemmetin vaikea yhtälö näin pieneltä markkina-alueelta ja se vaatii aina myös ison ripauksen tuuria. Ja se vaatii myös enemmän tutkimusta ja näkemystä ja siihen me yritämme vastata.

”Olen syntynyt Nurmijärvellä, mutta varttunut ja viettänyt nuoruuteni Lahdessa. Lukioaikana kävin opiskelemassa collegessa Briteissä. Sieltä palattuani kävin armeijan ja sen jälkeen pääsin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä. Jonkin aikaa olin Kiinassa vaihdossa opiskelemassa kieltä ja kirjoitin siellä myös gradua.
Palattuani vuonna 2008 aloitin työurani, aika tyypillisen kauppisuran. Havaitsin nopeasti, että minulle ihminen on luontaisesti kiinnostavampi työkumppani kuin exel. Niinpä siirryin projektinvetäjäksi Ekonomiliiton kautta ja siitä kansainväliseen lääkeyhtiöön talouspuolelle muutoksenhallintahommiin.
2000-luvun taitteessa tuli mukaan viskiharrastus. Skotlannissa ja viskimessuilla käydessäni innostuin ruisviskistä ja mietin, miksi me suomalaiset emme tee rukiista alkoholijuomia. Vuonna 2012 löytyi oikea porukka, joka innostui ajatuksesta. Vuonna 2014 aloimme viedä Kyrön nimissä giniä ja viskiä maailmalle, jotka oli tehty suomalaisesta rukiista. Siinä vaiheessa elämykset ja elämyksen ajattelu siirtyivät harrastuksesta enempi ammatilliseen keskiöön: miten me suhtaudumme makuihin, mistä me tykkäämme, minkä kanssa haluamme viettää aikaa, mistä syntyy elämykset ja miten niitä voi puhutella. Nyt on viskiä tehty jo yli 10 vuotta.
Viime vuonna totesin, että nyt on aika miettiä syvällisemmin kysymyksiä, jotka olivat nousseet esille alussa Kyrön puitteissa. Niinpä lähdin tekemään väitöskirjaa Jyväskylän yliopistoon. Samaan aikaan Tampereella tuli työelämäprofessuuri hakuun ja muutamien keskustelujen jälkeen yliopiston kanssa tultiin tähän tulokseen.
Tarkoitukseni työelämäprofessorina on edistää sanoman esilleottoa koko yhteiskunnassa, mutta myös tutkimusohjelmien sisällöissä sekä yritys- ja julkisen puolen yhteistyöverkostoissa.
Unelmieni visio yhteisöllisestä, pienestä tapahtumasta pohjautuu englantilaisen jalkapallojoukkue Arsenalin pelipäivään. Ensin käymme lounaalla tuttujen kannattajien kanssa vakiopaikassa. Sitten matkalla stadionille piipahdamme pubissa ja siirtyessämme otteluun poikkeamme jonkun takapihaltaan myyvän makkaragrillillä. Tällaista toimintaa haluaisin nähdä Suomessakin.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *